Vanhempi ja valmentaja - isät viuhkan varressa

Vanhempien rooli junioripesäpalloilussa on aina ollut elintärkeä - olipa kyseessä sitten kentän laidalla kannustava äiti tai joukkueen bussia kuljettava isä tai kaikkea siltä väliltä. Ei ole myöskään lainkaan poikkeuksellista, että nuoren urheilijan valmentajana toimii oma vanhempi. Tämän roolin ovat omaksuneet myös Porin Pesäkarhujen Joni Järvinen sekä Feraa edustava Marko Alanen. Molemmat valmentavat alkavalla kaudella D-tyttöjen joukkuetta.

Raumalaisten ja porilaisten iänikuisesta vastakkainasettelusta huolimatta kahden satakuntalaisen pesäpallon suurseuran välinen yhteistyö on esimerkillistä. Vuodenvaihteen alla Järvisen ja Alasen joukkueet kohtasivatkin kauden ensimmäisen harjoituspelin merkeissä Karhuhallissa ja joukkueet tulevat taatusti kohtaamaan toisensa vielä useamminkin ennen kesän sarjapelejä. Molemmat pelinjohtajat vakuuttavatkin ottelun jälkeen, että joukkueet ovat hyvää pataa keskenään.

- Kun pilli viheltää, silloin tietysti pelataan tosissaan. Mutta vaikka välillä jotain tulisikin huudeltua, pelin jälkeen kätellään aina reilusti ja jätetään erimielisyydet kentälle. Valmentajien näyttämä esimerkki keskinäisestä kunnioituksesta rohkaisee myös tyttöjä kaveeraamaan muiden joukkueiden pelaajien kanssa ja verkostoitumaan lajin sisällä, Järvinen toteaa.

- Tämänkaltainen syvä yhteistyö on erittäin suuri voimavara enkä näe syytä, miksei sitä voisi jopa laajentaa. Ei ole keneltäkään pois, jos joukkueen toimintaa avaa hieman vastustajalle pintaakin syvemmältä. Kaikenlainen yhdessä tekeminen on positiivista. Se ajaa myös tyttöjen etua ja sehän on tietenkin tärkein seikka koko tässä touhussa, Alanen lisää.
 

Siinä missä Järvisen oli helppo hypätä viuhkan varteen pelitaustansa ansiosta, Alasen ryhtyminen valmentajaksi ei ollut niinkään yhtä luonnollinen valinta.

- Halukkaita ei ollut ja joku piti saada valmentamaan. Astuin täysin ventovieraan lajin pariin, muistelee Alanen valmennusuransa alkutaivalta.

Vauhtiin päästyään miehet ovat vastuutehtävissään vuosi vuodelta intohimoisempia ja kuten porilaisvalmentaja osuvasti sanookin, valmentamiseen jää vain koukkuun. Molempien miesten perheistä löytyy myös muita pieniä urheilijoita, joille aktiivisilla iseillä riittää aikaa tasapuolisesti. Alanen valmentaa pesäpallon ohella myös poikansa jääkiekkojoukkuetta, kun taas Järvinen on tuttu aiemmilta vuosilta esikoistyttärensä joukkueen peräsimestä.

- Kun näkee lasten oppivan uutta ja kehittyvän, siitä saa virtaa jatkaa omaa toimintaansa entistä määrätietoisemmin. Se, että tehdään enemmän oikeita, kuin vääriä asioita joukkueena, on se suurin syy, mikä saa jatkamaan valmentajana vuodesta toiseen. Ja jos jokin asia jää hampaankoloon edelliskesältä, se vaan motivoi palaamaan kentälle yhä taitavampana ja vahvempana, alkavalla kaudella nuorempaa tytärtään koutsaava Järvinen kertoo.

Valmentajan viettäessä lasten parissa useita tunteja viikossa tulee toimeenkuvaan vääjäämättä myös kasvatuksellisia piirteitä. Molemmat valmentajat ovat yksimielisiä siitä, että urheilemisen lisäksi samaan tavoitteeseen pyrkivässä ryhmässä toimiminen opettaa lapsille myös monia arkielämässäkin tärkeitä seikkoja, kuten vastuun kantaminen, sääntöjen noudattaminen ja asioiden priorisointi. Niin Ferassa kuin Pesäkarhuissakaan ei valmentajalta nuhteita tule, jos illan treenit jää kokeisiin lukemisen vuoksi välistä.

Poliisin ammattinsa puolesta Järviselle pesäpallokenttä on henkireikä, jossa työpuhelin saa pysyä suljettuna. Ammatillisena opettajana työskentelevä Alanen taas kokee työn ja valmennuksen rajan hämärtyvän koko ajan, kun jo muutaman vuoden päästä osa omista valmennettavista istuu jo hänen tunneillaan.

- Vuosi vuodelta näen meidän joukkueemme tytöissä enemmän niitä piirteitä, joita teini-ikäisistä oppilaistani löytyy. Nuorisokieltä ja -kulttuuria ainakin oppii tehokkaasti, naurahtaa Alanen.

Vaikka kausi 2017 siintää vielä muutaman kuukauden päässä, valmistautuminen kesän koitoksiin on jo täydessä vauhdissa. Kummankin valmentajan joukkueissa pelaajisto on muuttunut paljonkin viime vuodesta ja vielä tässä vaiheessa talvea keskitytään joukkueen yhteenmuovautumiseen ja keskinäisen sävelen löytymiseen. Konkreettisten tavoitteiden asettaminen on ajankohtaista vasta myöhemmin keväällä.

Vaikka itse harjoitusottelu päättyikin Feran kannalta tappioon, Alasen luotto D1-joukkueeseensa ei horju tippaakaan vaan toivoo, että etenkin pelaajien vanhemmat innostuvat kesällä tulemaan katsomaan lastensa menestystä kentillä.

- Hyvä tästä vielä tulee, Alanen sanoo pilke silmäkulmassaan.